Highland cattle rodulla, toisin kuten esim. lypsyrotuisilla naudoilla, on hyvin paksu nahka ja kaksinkertainen vettä ja kylmää eristävä karvapeite. Kesäksi karvapeite ohentuu luontaisesti ja syksyllä alkaa tiheän talvikarvan kasvatus. Rotua onkin koko historiansa ajan (kantakirjattu Skotlannissa jo 1800-luvulla) kasvatettu yleisesti hyvinkin karuissa ulko-olosuhteissa. Nykyinen jalostustyö vaalii edelleen ulkokasvatuksen periaatetta.
Ehkäpä avarilta Skotlannin nummilta on peräisin myös eläimen tarve saada kunnolla elintilaa ympärilleen. Pihattokasvatukseen tämä rotu ei sovellu, sillä liiat karvanaamat suppeassa tilassa alkavat ahdistaa ja seurauksena on tiukkoja yhteydenottoja lajitovereiden kanssa. Eipä siihen väliin ihmiselläkään ole asiaa. Väljissä laidunolosuhteissa kerran ratkottu arvojärjestys säilyy ja rauhallisempaa laumaa sekä eläimiä saa hakea.
Rodun emoilla on lähes poikkeuksetta erittäin kova emovaisto. Vasikoista huolehditaan niin yksin kuin koko laumankin voimin. Parina päivänä poikimisen jälkeen emovaisto saattaa olla erittäin pinnassa, jolloin hoitajan kannattaa olla tarkkana, jotta tapaturmia ei satu. Parin päivän jälkeen sellainen emo, jonka äidinvaistot käyvät ylikierroksilla, yleensä rauhoittuu ja hyväksyy hoitajan kuten ennenkin. Laidunaikana emot hoitavat vasikoita yhdessä, jolloin 1-2 emoa jää vasikoiden kanssa lepäilemään, kun muut emot laiduntavat kauempana.
Tarkempaa tietoa rodusta ja sen ominasuuksista Suomen Highland Cattle Club:in sivuilla.
